Elävän kulttuurin Koroinen ry

Permakulttuuriopintopiiri

Permakulttuurikierros Koroisilla

 
Sunnuntaina 1.7.  klo 15.00, kokoontuminen Kahvila Koroisen edessä
 
Heinäkuun permakulttuuriopintopiirissä tutustumme Koroisten palstoilta ja pihapiiristä löytyviin permakulttuurisiin elementteihin. Selviää, mikä on hedelmäpuukilta ja miten sellainen perustetaan, mitkä kasvit ovat hyviä tai huonoja kumppaneita toisilleen, opitaan Suomen oloissa kasvavista monivuotisista syötävistä kasveista, puhutan viljelykierron merkityksestä ja maanparannuksesta ja vilkaistaan varovasti Koroisten mehiläispesiäkin. Ehkäpä kurkkaamme myös mitä kuuluu toukokuussa permispiirissä rakennetulle avaimenreikäpenkille nyt. Tavataan klo 15 kahvilan edessä ulkona!

1.7. on kansallinen Avoimet puutarhat -päivä ja Koroinen on mukana tässä tapahtumassa. Pidämme permakulttuurikierroksen joka tasatunti (klo 12, 13, 14 ja 15), joten jos klo 15 on huono aika, voit tulla mukaan jollekin aiemmista kierroksistakin. Klo 15 alkava permakulttuuriopintopiirin kierros on hieman perusteellisempi. 
 

Pääasiallisesti Permakulttuuriopintopiiri kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina klo 15 Koroisilla. Se on avoin ja maksuton kaikille permakulttuurista kiinnostuneille. Innostavia opintokertojen aiheita saa ehdottaa ja tulla myös esittelemään. 

Jos haluat opintopiirin tiedotuslistalle, lähetä sähköpostia aiheena Opintopiirin tiedotuslista osoitteeseen: hennajam(at)hotmail.com. Korvaa (at) @-merkillä.


Kahvila Koroinen on avoinna sunnuntaisin klo 12 - 16.


Tervetuloa!

 

Yhteystiedot

Kahvila Koroinen
Koroistentie 2, 20380 Turku

(Käyntiosoite Catilluksentie)
koroinen@gmail.com

Puhelin arkisin: (ma - to klo 10 - 14)

 040 360 0830

(Mikäli emme vastaa, laita soittopyyntö tekstiviestillä.)