Yhteisöpuutarha

Vuonna 2022 Koroisiin on perustettu yhteisöpuutarha. Yhteisöpuutarha on matalan kynnyksen yhteisöllinen vaihtoehto kaikille, jotka haluavat osallistua omavaraistumiseen ja oppia puutarhanhoidosta ilman itsenäistä vastuuta oman palstan hoidosta.

Yhteisöpuutarhalla viljellään Koroisten kahvilalle yrttejä, vihanneksia ja kukkia herkkujen valmistamiseen. Jokainen yhteisöpuutarhalainen saa myös omaan osallistumismäärään suhteutetun osansa sadosta. 

Yhteisöpuutarhalla järjestetään aktiivisesti talkoita ja tapaamisia kasvukauden aikana. Yleensä viikottaiset tapaamiset järjestetään samaan aikaan yhdistyksen tiistaitalkoiden kanssa, mikä mahdollistaa talkooruokailuun pääsyn myös yhteisöpuutarhan jäsenille.  

Useimmat yhteisöpuutarhan jäsenet käyvät paikalla myös itsenäisesti, esimerkiksi huolehtimassa kastelusta kuivimpien ajanjaksojen aikana. Puutarhan tehtävistä viestitään Hortuksen omilla some-kanavilla.